Miten minusta onkaan tullut näin laiska?

Ensin piti kirjoittaa jotain kuulumisia tänne rakenneultran jälkeen. Sitten ajattelin, että no kirjoitan neuvolan jälkeen... ja sitten että kirjoitan lomalla kun ollaan matkalla, niin on hyvää aikaa... Ja nyt sitten totean että kaikki hyvät aikomukset ovat jääneet vain aikomuksiksi.

No, aloitetaan sitten ultrasta.
Ultrassa käytiin 8.12. Menin sinne rakko halkeamispisteessä, koko aamun vettä tankanneena, kun luin kaksplussan keskusteluista, että joku turkulainen oli saanut uuden ultra-ajan kun ei ollut mennyt rakko täynnä. No tietenkin juuri silloin Punkero keksi ekaa kertaa, että äidin rakkoa on kauhean kiva potkia, matka ultraan meni siis todella tuskaisesti. Kun pääsin tuskaisen odottelun jälkeen sisään ultraajan vastaanotolle, niin eikös viiden sekunnin ultrauksen jälkeen ultraaja todennu, että on rakko niin täynnä, ettei tästä saa mitään kuvaa, mee pissille.
Olennainen osuus ultrassa, eli rakenteet, oli kaikki kunnossa, saatiin kuvia aivoista ja vähän yritti ultraaja ottaa naamakuvia, mutta ei tullu kovin selviä potretteja.
Kysyttiin sitten sukupuolta, ja ultraaja katsoi ja katsoi ja käänteli anturia ja katsoi... Ja totesi, että "ei täällä mitään näy, että vois vähän tytöltä vaikuttaa, mutta on näillä näkymillä poikiakin syntyny, joten en oikeen uskalla luvata kumpaakaan"... Kiitos, tämä tieto selvensi. Varasin sitten ylimääräisen ultran YTHS:ltä, joka on nyt sitten tammikuun alussa, ultraaja kun sanoi, että jos on poika, niin kivekset voi laskeutua niin että paremmin näkyy viikolta 25 eteenpäin.. Minäkö turhamainen?

Sitten neuvolaan...
Siellä päällisin puolin kaikki hyvin. Pissa puhdas, verenpaine 117/77, vauvan syke n.150 ja painoa mulle tullu melkein 7kg, eli liikaa. Itseäni ei haittaisi moinen painonnousu ollenkaan, mutta neuvolantäti oli aika tiukkana tästä ja määräsi mut sokerirasitukseen. En todellakaan tiedä, miten aion selviytyä siitä, kun siihen pitää olla syömättä, ja mua alkaa närästää ihan tappavasti jos en syö.

Sitten jo lomailtiinkin,
ja käytiin Rukalla, hiihdin neljänä päivänä, pisin lenkki oli 10 kilometriä. Teki hyvää. Vaikka toisinaan ärsyttikin että täytyi olla ladulla, eikä rinteessä. Joka ilta saunottiin ja sitten grillattiin makkaraa... Punkero potki iltaisin ihan hirveesti, uusin "kiva harrastus" on sellainen että ainakin tuntemusten perusteella se iskee mua jotenki koko kropallaan välillä johonkin. Että vähän pitää äitiä runnoa.

Nyt on vielä tehtävänä KELAn kaavakkeet, mä ajattelin huomenna soittaa sinne, että ihan tosiaanko mun pitää kirjottaa kaikki mun työtiedot ym kun oon ollu ehkä viidellä työnantajalla kesäaikaan ja kun kuitenkin haen äitiyspäivärahaa opintotuen perusteella, minimin tulen siis saamaan. Haluan kuitenkin pian paperit liikenteeseen, että se ÄITIYSPAKKAUS tulisi sitten pian! Sitten pitäis viikon päästä mennä miehen kanssa shoppailee vähän kestovaippoja ja selvittää millainen vakuutus otetaan pienelle! Että onhan tässä kaikenlaista selvitettävää! Huh, ei oo helppoa! Ja turvakaukaloasia pitää selvittää, mä haluaisin yhden tietyn turvakaukalon, mutta se maksaa ISOFIX-telakan kanssa n.360€... Että näin. Viehättävää. Miksei ne voi antaa niitä isofixejä siihen samaan hintaan kaukalon kanssa?

Saara ja Punkero rv23+5