Meidän perheen kuulumiset tästä lähin siis osoitteessa
http://aitikulta.blogspot.com 
Toivottavasti löydätte myös sinne puolelle!

Terveisin Saara ja Aura!

Jos joku tietää millainen hissi on Turun Hansakorttelissa oleva Hansatorin hissi, niin tarinamme sijoittuu sinne. Kyseessä on siis pieni hissi, josta pääsee viiteen eri kerrokseen. Tai oikeastaan kolmeen varsinaiseen kerrokseen ja sitten sellaisiin "välikerroksiin" mistä on noihin varsinaisiin kerroksiin aina muutama porras, mutta sen verran kuitenkin ettei viitsi vaunuja rynkyttää portaita pitkin kun on nukkuva vauva kyydissä.

Eräänä kauniina päivänä olin siis vaihteeksi Auran kanssa kaupungilla. Olin kierrellyt Hansakorttelin alimmassa kerroksessa eri liikkeitä, ja mieleeni juolahti että haluan Stockmannin urheiluosaston (ja Fazerin kahvilan) kautta lastenosastolle. Näin ollen luonnollinen reittivalinta on kyseisellä hissillä kolmanteen ja sieltä sitten kävelemään. Halusin siis hissin alimmasta kerroksesta ylimpään. Jotenka hissiä tilaamaan.

Ensin hissi tuli alimpaan kerrokseen, hississä oli nainen joka sanoi, että "et voikaan tulla tänne kun tulin väärään kerrokseen. Mä haluan alimpaan kerrokseen, kun sieltä pääsee Seppälään." Selitin naiselle ystävällisesti että hän on alimmassa kerroksessa, siis juuri siinä mistä pääsee Seppälään. Nainen intti vastaan ja sanoi että hän nyt kuitenki menee eri kerrokseen että pääsee Seppälään. Pyöritin silmiäni ja sanoin että nähdään pian..

Odottelin tovin... ja toisenkin... eikä hissi tilauksestani huolimatta tule alimpaan... No, lopulta se tuli, ja edellinen nainen lastenvaunujensa kanssa oli poistunut (ties mihin kerrokseen) etsimään Seppäläänsä. Sen sijaan hississä oli yksin (ilman vaunuja tai rollaattoreita tai mitään sellaisia) vanhempi nainen. Meinasin juuri työntää vaununi hissiin, niin nainen alkaa sohimaan ja hakkaamaan vaunujani SATEENVARJOLLA ja huutamaan että "hus, pois, minulla on kiire! Tänne ei nyt kyllä tule kukaan muu!" Mietin siinä sitten että miten hullu naisen on pakko olla että alkaa noin hyökkäämään lastenvaunuja kohti (joissa oli nukkuva vauva vieläpä)... Ja että miten minun hissiinnousemiseni olisi häntä hidastanut, kun hissi jo kuitenkin tuli kerrokseeni ja olin menossa ylimpään, eli nainen olisi poistunut hissistä minua ennen... No, jätin sitten väliin. En olisi uskaltanutkaan mennä samaan kyytiin.

Takanani alkoi jo kertymään jonoa, ja suoraan takanani ollut henkilö, jolla oli kaveri pyörätuolissa mukana, jo ehdotti että pääsisinkö toisella hissillä haluamaani paikkaan. Koska en ollut varma mihin kyseisellä hissillä päätyisin, sanoin että mielummin menisin tällä, mutta katsotaan jos molemmat mahduttaisiin kyytiin. Niinhän siinä sitten kävi että seuraavaan hissilliseen mahduimme me neljä, joista  yksi oli vaunuissa ja yksi pyörätuolissa. Ja jos joku nyt tuntee kyseisen hissin, niin tietää että se ei ole mikään varsinainen tilaihme, mutta sopu sijaa antaa. 

Kyllä ihmiset osaa sitten käyttäytyä kummallisesti. Useampi "hieno" rouva on muistanut bussissa kävellä vaunuja päin ja katsonut paheksuen jos joudun rauhoittelemaan itkevää vauvaa tai imettämään bussissa, mutta sen sijaan jopa nuoret pojat osaavat tarjota tilaa ja istumapaikkaakin. Mielenkiintoista huomata miten lastenvaunut herättää ristiriitaisia tunteita eri ihmisissä... 

Aamun käynnillä tyttöä ensin punnittiin ja mitattiin, ja tuloksiksi saatiin: pituus 61,5cm, paino 5930g ja pään ympärys 39,5cm. Sitten vähän neuvolatäti testasi kuuloa ja tarttumista yms ja seurusteli tyttösen kanssa ja sai osakseen ihanat hurmaushymyt ja kujertelut... ja pienen kakkajäynän (ei liian helpolla saa neuvolatätiä päästää). Neuvolakorttiin kirjoitettiin että "Vauva kasvaa hyvin. Kasvu ja kehitys hyvät. Hymyilee, ottaa katsekontaktin, ääntelee. Iho hyvä." Hirmuisesti tyttö sai ihailua siitä miten hyvin kehittyy, ja ilmeisen hyvin syö, kun kasvu ei ole edelleenkään notkahtanut vaikka tuota kokoa jo on. :) 

Oli hyvä kuulla miten hyvin Aura syö, kun olen ollut välillä jo ihan huolissani, syökö hän tarpeeksi kun yösyöttöjen väliä saattaa tosiaan parhaimpina öinä tulla lähes viisi tuntia ja sittenkin tyttö syö ehkä viisi minuuttia (tosin syönnistä kuuluu aina "glunk glunk", kun niin kovaa nielee). Tosin mun "viisi minuuttia" saattaa myös tarkoittaa sitä, että viiden minuutin kuluessa olen itse nukahtanut ja tyttö on mahdollisesti vielä jatkanut syöntejään.

Oma jälkitarkastus oli sitten iltapäivästä. Kaikki hyvin, vaikka jälkivuoto ei vielä täysin olekaan loppunutkaan. Loppumassa on kuitenkin, kai. Verenpaine oli hyvä (120/75) ja pissa puhdas. Eipä siinä oikeastaan sen kummempia. Kaikki mun osalta myös siis hyvin. :) Lääkäri sanoi että hyvin tunnistan lantionpohjan lihakset ja napakkuutta jo löytyy. Parempi olisikin, oon mä niitä aika tehokkaasti synnytyksen jälkeen jo treenannutkin, kun ei alkuun meinannu uskaltaa ees yskiä....

Päivän paras juttu oli kuitenkin, hyvistä neuvolakuulumisistakin huolimatta, miehen kesäloman alku. Tänään oli hänellä viimeinen työpäivä ennen lomaa, nyt sitten 40 päivän yhtämittainen vapaa (eli viisi täyttä viikkoa ja nyt tämä loppuviikko). :) Ihanaa! Meillä ei koskaan oo ollu viel yhteistä vapaata näin paljon, ja mieskin muisteli että viimeksi on näin pitkää kesälomaa vietellyt 16-vuotiaana. 

Yksi kiva juttu pitää vielä mainita. Rakas isosiskoni muuttaa perheineen Australiaan *sniff*, ja tästä johtuen lähisuku on saanut nauttia hyvälaatuisten käytettyjen esineiden vastaanottamisesta. Itse ostimme siskoltani nahkasohvan (tai ei me vielä kyllä olla mitään maksettu, isyyspäivärahoja odotellessa, vastahan ne on vajaat neljä viikkoa "myöhässä") ja nyt meidän olohuone on vihdoinkin sisustettu! Sen lisäksi sain mm. kantoliinan, ja muutaman päivän käyttökokemuksella voin sanoa, että on ihan mahtava juttu! Tyttö liinaan ja mä pääsen soittamaan pianoa, laulamaan, siivoamaan... melkein vain mitä haluan (tai mitä velvollisuudet kutsuu, esim pyykin ripustamiseen), ja silti saa samalla kantaa sitä ihanaa, rakasta lämpökääröä, joka onneksi myös tuntuu liinassa viihtyvän! Kiitos vain hirmuisesti, Seskosein! :)

Saara ja Aura 6vk

Ensimmäisen kuukauden tyttö sai nukkua kaikki yöt kokonaisuudessaan perhepedissä, ja päiväunetkin äidin tai isän sylissä (ellei oltu vaunuilemassa), mutta jossain vaiheessa on alettava opettelemaan nukkumista myös omassa pedissä, ja nyt tavoitteena on, että iltaisin nukahdetaan omaan sänkyyn ja sitten ekalla yöheräämisellä siirrytään isin ja äidin väliin perhepetiin. Päivisin edelleen nukutaan vaihtelevalla menestyksellä äidin sylissä/leikkimatolla/omassa sängyssä.

Tyttö nukkuu aina öisin aika pitkän ensimmäisen pätkän. Äidille tulee melkein välillä jo tuska, kun tajuaa yöllä, että nyt ollaan nukuttu jo kohta viisi tuntia ja rintoja pakottaa... Parhaina öinä tyttö ei edes syökään sitten kuin kerran yössä, toisen kerran sitten aamulla. Tai, minkä kukakin laskee yöksi ja aamuksi, meillä kaikki viidestä eteenpäin on jo aamua kun isä herää silloin lähteäkseen töihin. Meillä on myös tapa, että vaippaa ei vaihdeta yöllä, joten äidin vireystasosta riippuen vaippa vaihtuu viiden tai kahdeksan jälkeen. (eikä siellä vaipassa oo silti koskaan kuin pissaa yön jälkeen) Yöt ovatkin olleet tähän mennessä aika rauhaisia, neiti ei vaadi pahemmin "viihdytystä" keskellä yötä, vaan kun vähän alkaa ähisemään, niin lykätään vain tissi suuhun ja niin äiti jo nukahtaa toisen vielä syödessä. (ennen nukahtamista tosin pitää aina katsoa kelloa, meillä kirjoitetaan syöntiajat ja vaipanvaihdot päiväkirjaan ylös)

Eräs tavoite, minkä alkuun laitoin, että pelkällä imetyksellä mennään (päätin että luotan itseeni, enkä osta sitä ensimmäistäkään korvikepurkkia kotiin odottamaan), on pitänyt. Viikon päästä kyllä kuullaan, kuinka hyvin tyttö on nyt äidinmaidolla kasvanut, mutta uskoisin että hyvin. Maitoa ainakin tulee vaikka muille jakaa, ja suurin ongelma onkin siinä, että sitä tulee liiankin paljon ja kovalla paineella. Tyttö siis joutuu välillä kärsimään äidin suihkutisseistä, ja siitä seuraakin sitten välillä pulauttelua ja ilmavaivoja, mutta nyt kun olen oppinut röyhtäyttämään tyttöä myös syömisen kesken, niin se on vähän helpottanut.

Ihania asioita on ollut muun muassa tytön kasvava sosiaalisuus. Tyttö on hereillä yhä pidempiä pätkiä ja aina välissä jaksetaan seurustella isin tai äidin kanssa. Niinä hetkinä tyttö katsoo suoraan silmiin ja hehkuu hyvää tuulta. Seurusteluun kuuluu ihanat "äy, öy" -ääntelyt, ja leveät, hurmaavat ienhymyt. Ja aina äiti/isä on myyty. :) Edellisen yön valvotukset ja käninät unohtuu sen siliän tien, kun aamulla vilautetaan suupieliä korvien suuntaan.

Hauskaa on myös seurata jäntevää tyttöä, joka on syntymästään asti kannattanut päätään hienosti, nyt myös käsiinsä tukien. Määrätietoinen neitokaisemme haluaisi kovasti kääntyä tai mennä eteenpäin, ja voimakkaat jalat kovin koittaakin potkia ja työntää kun hän on leikkimatolla, vaan hetken jälkeen aina suututaan kovin, kun ei vielä mihinkään päästä. Kyljeltä kyllä osataan toiselle kääntyä, mutta ei kylkiasennosta eteenpäin, ehkä sitten parin-kolmen (?) kuukauden päästä...

Saara ja Aura 5vk

Me olemme harjoitelleet yhdessä nyt kolme viikkoa tätä elämistä. Sen verran meillä on yhteisymmärrystä, että äiti tietää, milloin vauvalla on nälkä, ja milloin se itkee masuvaivoja. Tiedämme molemmat myös että vaipanvaihto on mukava juttu, enää ei tarvitse itkeä kun selkä koskettaa hoitoalustaa... Myös tiedämme, että kylvystä tulee hyvä mieli, ja isin sylissä on mukava köllöttää pyyhkeeseen kapaloituna kylvyn jälkeen. Pikkuinen tietää myös, että kun äidin kädet nostaa hänet leikkimatolta, niin nälkään tulee pian helpotus (ainakin nälkäitku tuntuu laantuvan aina siinä vaiheessa pelkäksi "öh öh" -komenteluksi). Näin paljon olemme viisastuneet ensimmäisten kolmen viikon aikana. 

Alkukankeudeksi voi kutsua sitä, että viikon oltuamme kotona sain rintatulehduksen. Tähän sain sitten 10 päivän antibioottikuurin ja tästä taas pienelle tuli masuvaivoja. Yhtenä aamuna ilmeisesti  masuvaivojen takia kuuntelimme huutoa viisi tuntia putkeen, eikä mikään meinannut lohduttaa  pientä. Menimme sitten lääkäriin, jossa lääkäri totesi pienen täysin terveeksi ja vanhemmat ensikertalaisiksi.  No, ehkä opimme toisistamme taas jotain uutta...

Kasvua on tapahtunut myös fyysisellä puolella. Eilen olleessa 3-viikkoisneuvolassa saimme seuraavia tuloksia (suluissa syntymämitat):
Pituus 59cm (56cm)
Paino 5080g (4130g) 
Pään ympärys 38cm (36cm)
Neuvolakorttiin kirjoitettiin: Vauvan kasvu hieno. Rintamaitoa tulee runsaasti äidillä, vauva syö hyvin!

Ensimmäinen neuvolakäyntihän oli jo 9 päivän iässä, mutta tuolloin ainoastaan punnittiin, silloin jo Aura painoi 4460g. Odotinkin siis jo kovasti mittausta ja punnitusta, pienimpien vaatteiden hihat kun jo tuntuivat paljastavan rannetta ja nilkkaa jo vähän liikaa... Näin ollen 56-senttiset vaatteet on siivottu pois käytöstä, ja olemme siirtyneet 62-senttisiin. Nyyh.

Saara ja Aura 3vk 2pv

Tässä vähään synnytyskertomusta... Nyt kun on kerrankin aikaa vähän kirjoitella...

Eli 5.5. klo 8.30 oli aamusta sovittu lääkärinaika, että mietitään sitten sitä käynnistystapaa... Oltiin siinä ensin käyrällä parikymmentä minuuttia, ja ihme kyllä sain käyrälle jo aamusta pari supistusta aikaiseksi, mutta ne oli edelleen aika vaatimattoman tuntuisia.

Koska tilanne edelleen oli epäkypsä (kaulaa jäljellä ja kohdunsuu kiinni), mutta en suostunut kuitenkaan enää menemään kotiin jännäilemään, päädyttiin Cytotec-käynnistykseen.

Klo 11 aikaan sain Cytotecin kohdunsuulle ja jäin sinne osastolle odottelemaan. Tuntui että tilanne ei etene mihinkään ja vähän jo pelotti että niinkö tästä tulee monen päivän projekti... No, luvattiin, että seuraavaa mahdollista Cytotecin tarvetta katotaan neljän tunnin päästä, joten jonkun verran ennen kolmea mentiin käyrälle. Käyrälle piirtyi edelleenkin joitain vaatimattomia supistuksia, mutta olin sentään sitten jo sormelle auki... Koska pikkuisen syke oli vähän liian tasainen, mutta edistystä oli jo vähän tapahtunut, niin lähettivät synnytyssaliin kalvojen puhkaisuun.

Kalvot puhkaistiin vähän kolmen jälkeen ja siitä alkoi sitten ne supistukset voimistumaan. Heti siis alkoi supistukset olemaan ihan kivuliaita. Sain kuuman kaurapussin että se auttais supistuksiin, mutta jotenkin se kuuma teki silti pahaa. Sitten sain kylmäkaulimen, mutta se ei tuntunut tarpeeksi kylmältä joten koitin olla vaan keinutuolissa ja jutella miehen kanssa mukavia. Viiden jälkeen alkoi tekee aika pahaa supistusten kanssa ja pyysin ilokaasua. No, ei siitä kyllä oikeastaan iloa ollu, mutta sainpahan muuta ajateltavaa supistuksien kestämiseksi...  

Kun kello oli seitsemän maissa, alkoi supistukset olee sellaisia että joka supistuksella tuli kyyneleet silmiin, vaikka yritin kauhean urheasti olla itkemättä ja vaan sietää.... Soittelin kelloa ja rupesin kysyy että missä vaiheessa vois saada epiduraalin. No, kätilo tutki paikat ja sanoi, että olin n.3-4cm auki, että periaatteessa  epiduraalia voitais alkaa harkitsee, mut varoitti että näin varhaisessa vaiheessa vois seisauttaa koko homman...

No, sit tuli anestesialääkäri ja -hoitaja ja sain epiduraalin (kello oli vähän yli puol kaheksan) ja voi että se oli ihana kun se alkoi vaikuttaa. Sen voimin sain sitten vähän levähdettyä. Supistusten väli oli koko ajan n. kahden minuutin luokkaa, mutta silti joidenkin supistusten välillä sain tässä vaiheessa vähän torkahdettuakin. Tunnin päästä alkoi tosin kivut taas voimistua sietämättömiksi ja ihmettelin että eiks sen puudutuksen pitäny kestää pidempään... No sit tuntui että kakattaa ja pissattaa ihan hirveesti ja soitin kelloa ja kysyin kätilöltä että vieläkö vois päästä vessaan, että mä en pysty enää pidättää tätä vessahätää... Kätilö sano että tutkitaan ensin mikä on paikkojen tilanne...

Yllätyksekseni sain kuulla että oon täysin auki ja saa alkaa ponnistamaan! Kello oli tässä vaiheessa kymmentä vaille yhdeksän illasta. Olin tosi yllättynyt, olinhan auennu reilussa tunnissa sen jotain 6cm. Se tieto oli kyl tosi helpotus. Ponnistusvaihe oli jotenkin tosi kiva (vaikka tietysti sattuikin), kun ties että kivulla on määränpää, ja että voin vaikuttaa itse siihen miten pitkään se vaihe kestää. Kätilö ja mun mies oli tosi ihania, osas kannustaa tosi hyvin. Oli myös kiva kuulla että ekasta työnnöstä asti puskin "oikeaan suuntaan", eli en tuhlannu voimia turhiin huutamisiin tai väärään suuntaan työntämiseen... Mieskin sanoi vähän väliä että hyvin tulee ja mä sit kysyinki että mistä SÄ sen muka tiedät, niin kuulemma siitä, kun se näkyi miten paljon sitä vauvan päästä tulevaa piuhaa tuli koko ajan lisää näkyviin.

Ponnistusvaihe kesti 40minuuttia. Kysyin vähän ysin jälkeen, että mitä kätilö veikkaa mihin aikaan vauva on maailmassa, sanoi että eiköhän se puolelta ole. Katoin sitten vähän väliä kelloa (ja sitä kätilöä vähän nauratti se). Oli muuten myös ihania ne supistusten välit. Vaikka kipu olikin tietty hirveä, niin sain aika hyvin rentouduttua supistusten välissä siinä ja kerättyä voimia. Siinä loppuvaiheessa sain sit vielä välilihan puudutuksen, kun sitä sit vähän leikattiin. 21.28 oli Punkero ulkona ja siitä 20minuuttia niin jälkeiset tuli myös (joista mies otti mun käskystä kuvan, halusin itsekin nähdä sen istukan).. Eli synnytyksen kesto oli kokonaisuudessaan 6h50min. Tosi ripeä toimitus mun mielestä.

Mies otti videota ponnistusvaiheen viimeisistä 15minuutista, ja huvittaa katsoa sitä, kun molemmat laukoo tyhmiä kommentteja toisensa jälkeen, mä puuskutan hampaiden välistä, taustalla soi radio (mikähän Iskelmäradio oli kun Anna Eriksonia tuli ainakin, hih) ja supistusten väleillä hymyilin kameralle ja hoen että "uskomatonta, uskomatonta". Ja samantien kun vauva oli sylissä niin ilmoitin että tuun tekee tän viel toiste, omasta puolestani oikeastaan milloin vaan! Koska kalvot oli vähän repaleiset, niin vuotoa tuli vähän turhan runsaasti, joten jouduttiin olee sit synnytyssalissa pidempään (yöllä lähes kahteen asti). Sain viel supistuksia aiheuttavaa lääkettä, että kohtu supistuis tehokkaammin ja vuoto vähenisi... Kahden  maissa oli tarkoitus käydä suihkussa, mutta koska taju meinas lähteä niin sit kätilö vaan pyyhki mua märillä pyyhkeillä siinä ja sit lähdettiin osastolle.

Sairaalassa olin Punkeron kanssa lauantaihin asti, ja oli tosi kivaa ja huoletonta tavallaan olla siellä. :) Ekan yön sain olla yksin siinä huoneessa mis olin, mut seuraavana yönä sain seuralaisen. Punkeron paino laski alimmillaan 3800grammaan, mutta sairaalasta lähtiessä oltiin taas jo noususuunnassa, ja ensimmäinen neuvola kun oli pienellä 9päivän iässä, niin siellä painoa oli jo pienellä 4460grammaa. :) Seuraava neuvola on kun neiti on 3viikkoa, veikkaan että selkeästi ollaan silloin jo yli viiden kilon. 

Maitoa on tullut tältä äidiltä runsaasti (melkeen litra jo pakkasessakin), ja ainoa ongelma imetyksessä on, että neiti ei aina ihan arvosta sitä että ne rinnat tykkäis suihkuttaa sitä maitoa pikkuisen naaman täyteen... Ostin sitten sähköisen rintapumpun, sillä oon saanu suurimpia paineita purettua, ja maidonkerääjä on myös osoittautunut oikein toimivaksi apuvälineeksi. Hyvin tyttö kyllä viihtyy rinnalla ja syö niin että korvat vipattaa! Toivottavasti jatkuu yhtä mukavasti!

Ihan uskomaton fiilis, että meistä tuli jotain niin kaunista kuin mitä tuo tuhiseva tyttö nyt on. <3 

Edelleen olen vahvasti sitä mieltä, että vielä uusiksi otetaan jos vain meillä viel näin hyvä tuuri on. :)

Saara ja Aura, nyt 13vrk

Kullannuppu viihtyy hyvin tissillä, ja äitikin mielellään antaa pikkuisensa siinä olla, varsinkin kun maitoa tuntuu nyt ainakin tulevan niin että pidemmät syöttövälit on jo äidille tuskaa (eilen nukkui 4h keskellä päivää ja jo oli taas pakko helpottaa oloa rintapumpulla)...

Tälläkin hetkellä pieni tuhisee maitoparrassaan tuossa sylissä... 

Saara ja Punkero tänään 6 päivää. 

Tässä nyt kuitenkin lupaamani masukuva tältä aamulta. Ottakaapas masun koosta mallia!

Saara ja Punkero rv42+0

Huomenna menemme siis klo 8.30 TYKSiin ja aloitetaan kohdunkaulan kypsyttely. Tuosta kypsyttelystä oon lukenut, että voi toimia jo ekalla kerralla, tai huonolla tuurilla voi mennä montakin päivää.... Toivon että me ei oltais nyt niitä hitaimpia tapauksia... Toisaalta, kun kuitenkin käynnistykseen mennään, niin toivon että ei silti tulisi kauhean "rajua" toimitusta... Sellainen "kultainen keskitie" olisi hyvä. Toimintaa mutta ei rytinää.

Huomenna se on siis menoa, ja pian me Punkeron kanssa näemme toisemme! Kyllä sitä onkin jo odotettu! Sairaalakertomuksia siis luvassa tulevaisuudessa (tosin jos ehdin huomenaamulla, niin saatan ottaa ja laittaa 42+0 -kuvan tänne). 

Saara ja Punkero rv41+6

Lauantai-illalla kävin siskon ja sen yhden kaverin (ja kahden pikkuneidin) kera shoppailemassa about tunnin verran, ja tuon tunnin aikana tuli viisi ilkeähköä supistusta ja olin jo ihan "jee" -mielialalla! Sitten shoppailun jälkeen aloitettiin miehen kanssa grillikausi mun vanhempien luona ja supistuksia tuli muutama siinä senkin aikana, vaan kun kotiin päästiin ja sänkyyn pötkölleen niin siinäpä loppuivat!

Eilen sitten otin astetta järeämmät "aseet" käyttöön. Siivosin koko kämpän. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että imuroin olohuoneen ja makuuhuoneen, pesin eteisen, keittiön ja vessan lattiat, sekä keittiöstä kaikki pöytätasoista alaspäin (eli siis kaappien ovet lattialta kontaten), ja vessasta kylpyammeen, pöntön, lavuaarin jne. Kyllä tuli hiki mutta ei yhtään supistusta koko aikana.

Siivousoperaation jälkeen jossain vaiheessa alkoi supistelemaan n. vartin välein taas (mies katsoi kellosta, kun niin toivottiin että ne tihenis), ja tämän kuultuaan isosiskoni kutsui meidät heille saunomaan. Saunakutsun toteutukseen kyllä sisältyi sitten rusinoiden syöttäminen (rusinat kuulemma voi saada mahan sekaisin, mikä taas voi käynnistää synnytyksen, uskoo ken tahtoo) ja äidin lenkitys, saunottaminen ja vähän tietty iltapalaa...

Ainoa vain, että lenkillä tuntui siskon kunto loppuvan melkeenpä ennen mua, mies oli meistä kahdesta se joka halusi ulos saunasta (tuli huono olo) ja ruokapöydässä mulla tais olla se kovin ruokahalu (ei kuulemma pitäis olla jos meinaa synnyttää lähiaikoina)... Näistä kaikista operaatioista huolimatta supistelu ei tihentynyt, eikä kotiin päästyämme oikeastaan jatkunutkaan, vaikka mies tutki vielä netistä vielä kaikki "supistuksia käynnistävät" akupisteet ja koitti Kanadan matsin aikana hieroa niitä multa.

Nukkumaan mennessä vielä vähän toivottiin että yöllä tulis lähtö, mutta niinpä vain 5.25 tuli herätys miehen kännykän herätyskellosta ja mies lähti töihin vihaisena kuin ampiainen (koko yön oli heräilly ja toivonu että mä kärvistelisin supistuksissa tai että sänky edes lainehtisi). Minä sen sijaan olin nukkunut kuin pieni possu. Seitsemän jälkeen heräsin tunnin aikana neljään kipeään supistukseen, mutta uni voitti aina supistuksen päätyttyä, ja nukuin lopulta puoli kymmeneen asti, joten täällä edelleen toivotaan niitä supistuksia. Tai siis tuleehan niitä, mutta eikö ne vois voimistua ja tihentyä?

Eilisen rehkinnän saldo siis lähinnä kipeät nivuset ja jalanpohjat siitä kävelystä ja puhdas kämppä joka tuoksuu mäntysuovalle.

Mitäs sitten yrittäis? Vai joko totean että mun omilla teoillani ei ole vaikutusta Punkeron aikatauluun, vaan hän tulkoot kun on valmis? Blah.

Saara ja Punkero rv40+6